oppipoika
LAULUJA ELÄMÄN LEIVÄSTÄ

LAULUJA ELÄMÄN LEIVÄSTÄ

Tähän osioon julkaisen sävellyksiäni, joita olen tehnyt C.O.Roseniuksen Elämän Leipää kirjasta löytämiini runoihin. Kirjan on kääntänyt Lauri Huovinen ja olen saanut hänen perikunnaltaan luvan käyttää näitä runoja laulujeni teksteissä. Nämä rukouslaulut ovat vapaasti käytettäviksi mikäli niillä halutaan kertoa omista tunnoista Jumalalle tai niillä halutaan lohduttaa ja ilahduttaa niitä, jotka ovat löytäneet tai etsivät Jeesusta Kristusta omaksi Vapahtajakseen. Mikäli kappaleita käytetään kaupalliseen tarkoitukseen on silloin pyydettävä tekijöiltä lupa.

VideoKappaleen nimi ja nuotti
YouTubeAadamin tuottama
YouTubeAh, Herrani
YouTubeAh, mik’ autuus
YouTubeAina armossasi
YouTubeAina autuaana
YouTubeAlta tuomion
YouTubeAnteeks’antamustasi
YouTubeArmo armoa on
YouTubeArmos suo loistaa
YouTubeAuta Jeesus taistojen tiellä
YouTubeAuta meitä
YouTubeAuta, Herra, mua
YouTubeAuta, Jeesus
YouTubeAutuas ken tuntee
YouTubeAvaa silmät
YouTubeEi Abrahamkaan
YouTubeEi ihme, Jerusalem
YouTubeEi mulla muuta lohtua
YouTubeEi suloisuutta suurempaa
YouTubeEipä äiti
YouTubeEn joukkoihin maailman
YouTubeEn maailman joukkoihin kuulukaan
YouTubeEn päästä Herra, sinua
YouTubeEn seuraa mä syntiä
YouTubeEn tohdi olla uskotta
YouTubeEstä, Herra
YouTubeEstä, Jeesus
YouTubeEstä, Jeesus, mua nukkumasta
YouTubeEt itseäsi säästellyt
YouTubeHei, kuule
YouTubeHerra Jeesus Kristus
YouTubeHerra on vain sanallaan
YouTubeHerra, meidän Jumalamme
YouTubeHerra, sanas totuudessa
YouTubeHerra, suojaa armollasi
YouTubeHerralle kiitosta
YouTubeHerran Henki
YouTubeHerran Henki Pyhä
YouTubeHerran luona
YouTubeHerran Pyhä Henki
YouTubeHuolia sä ällös kanna
YouTubeHän, kallis Karitsamme
YouTubeHäpeätkö Jeesustasi
YouTubeHääpuku
YouTubeIhmishyvyys
YouTubeIsä taivaan
YouTubeJeesuksen nimessä
YouTubeJeesus, armon tuoja
YouTubeJeesus, auta minua
YouTubeJeesus, Jeesus yksinänsä
YouTubeJeesus, meidän sijaisemme
YouTubeJeesus, olet autuutemme
YouTubeJeesus, Paimen armias
YouTubeJeesus, ristinkärsimyksin
YouTubeJeesus, suo etten
YouTubeJeesus, tulit palvelemaan
YouTubeJeesus, yksinänsä
YouTubeJeesustasi rakastatko
YouTubeJo kallis Karitsamme
YouTubeJo kuolema nielty on
YouTubeJo riennä, katso
YouTubeJo toivossa saan nousta
YouTubeJohda Jeesus Hengelläsi
YouTubeJos armosanan otat
YouTubeJos kätes auraan
YouTubeJos maistanut jo olet
YouTubeJos raskaasti rikot
YouTubeJos syntejä sä muistelet
YouTubeJos uskon kautta
YouTubeJos vanhempias rakastat
YouTubeJulistat mut
YouTubeJumala ompi linnamme
YouTubeJuokse
YouTubeJuur’ niinkuin
YouTubeJuur’ niinkuin olen
YouTubeKaiken mikä sua kohtaa
YouTubeKaikki aivan
YouTubeKaikki kun on
YouTubeKarta eksytystä
YouTubeKas, Herran sana
YouTubeKatumus ja anteeksianto
YouTubeKello lyö, päättyy työ
YouTubeKen Jeesukseen ei uskalla
YouTubeKen kadottaa nyt minut vois
YouTubeKen päästää minut
YouTubeKen täällä Herran armossa
YouTubeKen uskossa elää
YouTubeKiireesti nyt
YouTubeKiitos Jumala sun
YouTubeKiittäkää Herraa
YouTubeKiitän Jeesusta vain
YouTubeKuin muinoin Faarao
YouTubeKuin rajuilma lintuset
YouTubeKuljeta Jeesus
YouTubeKun armosta autuaat
YouTubeKun epäusko ahdistaa
YouTubeKun Herra saapuu
YouTubeKun Isä suo
YouTubeKun Jeesus kuoli
YouTubeKun laki mun tuomitsee
YouTubeKun nauttia saan
YouTubeKun noussut on Kristus
YouTubeKun on vaikeutta monta
YouTubeKun Poika on syntynyt
YouTubeKun raivoaa myllerrys
YouTubeKun rientävi päivät
YouTubeKun sana Herran
YouTubeKun synneissäni makasin
YouTubeKun taivaan Herra
YouTubeKun tiedän
YouTubeKun, Herra annoit
YouTubeKuninkaalles alamainen
YouTubeKutsu Herran armohon
YouTubeKuule, sielu, häpeätkö
YouTubeKäy, Pyhä Henki, luokseni
YouTubeLain käskyt
YouTubeLapsekseen hän kastoi
YouTubeLevätä saan
YouTubeLunnain osti
YouTubeLyhyt hetkinen vain
YouTubeMaan vaiheet kaikki
YouTubeMe Jeesuksen luona
YouTubeMe sua, Jeesus, kiitämme
YouTubeMene minun veljieni, sisarteni luo
YouTubeMieti, sielu
YouTubeMiks pelkäisin nyt
YouTubeMiksi aina haluaisin
YouTubeMiksi huokaat, sydämeni
YouTubeMiksi vielä valitusta
YouTubeMinut, Jeesus puhtaaksi
YouTubeMissä olet ihminen?
YouTubeMitä onkaan riemut maiset
YouTubeMitään en voi antaa
YouTubeMonta neitsyttä
YouTubeMua auta, Herra
YouTubeMua auta, Jeesus
YouTubeMua auta, Jeesus armoisin
YouTubeMua herätä
YouTubeMulla syntiä on
YouTubeMun ainoa toivoni
YouTubeMun armoni on
YouTubeMun Jeesukseni kuolema
YouTubeMun mieleni
YouTubeMun syntini
YouTubeMun syntini, oi Jumala
YouTubeMurheinen sielu
YouTubeMuu kaikki on
YouTubeMyöskin Herran kuritusta
YouTubeMä olen aivan ansiotta
YouTubeMä olen aivan avuton
YouTubeMä olen oma Jeesuksen
YouTubeMä olen suuri syntinen
YouTubeMä sua, Jeesus, ylistän
YouTubeMä viivyn täällä hetkisen
YouTubeMä, Herra, kaikessa
YouTubeNiin paljon jos syntejä
YouTubeNiin pimeää
YouTubeNiin suuresti on Jumala
YouTubeNiin totta kuin
YouTubeNiin täytetty päätös
YouTubeNiin, ennen kuin
YouTubeNyt alan huomata
YouTubeNyt Herraa ikiarmostaan
YouTubeNyt iloita, riemuita
YouTubeNyt Isää, Poikaa, Henkeä
YouTubeNyt kiitos kalliin Karitsan
YouTubeNyt kiitos sulle, Jumala
YouTubeNyt kärsivällisyyttä
YouTubeNyt mitään ei puutu
YouTubeNyt mä enää itke en
YouTubeNyt olen sun
YouTubeNyt päättyi orjan työ
YouTubeNyt riemuin Herraa kiitä
YouTubeNyt soikoon kiitos
YouTubeNyt tuota et näe
YouTubeNyt, juuri nyt
YouTubeNäin käskee, Herra
YouTubeNäin sanoo Hän
YouTubeOdotamme
YouTubeOi anna mulle henki
YouTubeOi anna, Isä, Henkesi
YouTubeOi auta, Herra armias
YouTubeOi auta, Jeesus
YouTubeOi Henki Pyhä, sanalla
YouTubeOi Herra, mua varjele
YouTubeOi Herramme
YouTubeOi Jeesus näytä mulle
YouTubeOi Jeesus, kiitos
YouTubeOi Jeesus, mä puvussa
YouTubeOi Jeesus, nyt kiitän
YouTubeOi Jeesus, Poika Jumalan
YouTubeOi Jeesus, sun haltuusi
YouTubeOi katso, Herra Jumala
YouTubeOi kiitos, Isä armias
YouTubeOi ohjaa, Henki Pyhä
YouTubeOi puhu, Jeesus
YouTubeOi sielu, minne pakenet
YouTubeOi syntinen, nyt kiire on
YouTubeOi ääretön armo
YouTubeOi, etkö huomaa
YouTubeOi, Henki Pyhä Jumalan
YouTubeOi, Herrani, kiitos
YouTubeOi, ihminen, vieläkö
YouTubeOi, ilo iankaikkinen
YouTubeOi, Isä iankaikkinen
YouTubeOi, Isä, armoasi
YouTubeOi, Jeesus meitä puolustat
YouTubeOi, Jeesus sun sanas
YouTubeOi, Jeesus synnyit
YouTubeOi, Jeesus sä voimani
YouTubeOi, Jeesus, kiitos ainiaan
YouTubeOi, Jeesus, lohdutukseni
YouTubeOi, Jeesus, sanas ikuinen
YouTubeOi, Jeesus, voitto anna
YouTubeOi, jos oisin
YouTubeOi, jos vain
YouTubeOi, katso Herran armoa
YouTubeOi, kiitos olkoon Jeesuksen
YouTubeOi, miksi kaukana
YouTubeOi, minne sä käyt?
YouTubeOi, mitä ihmeitä
YouTubeOi, ota tylsyys, ylpeys
YouTubeOi, pienoinen lauma
YouTubeOi, Pyhä Henki
YouTubeOi, rakkautta Jumalan
YouTubeOi, salaisuutta
YouTubeOi, siunattu hetki
YouTubeOi, syvyys, korkeus
YouTubeOi, ällös sä, sieluni
YouTubeOlen sun
YouTubeOn armossa mun
YouTubeOn autuas jo jokainen
YouTubeOn autuas se
YouTubeOn autuutemme
YouTubeOn autuuteni varma
YouTubeOn hauta nyt varjoa
YouTubeOn Herran lupaukset
YouTubeOn Jeesus autuuden
YouTubeOn Jeesus-nimi
YouTubeOn Jeesus-nimi lohdutus
YouTubeOn Jeesus-nimi rauhani
YouTubeOn kaikki valmista
YouTubeOn linnani varma ja vakaa
YouTubeOn meille lapsonen suotu
YouTubeOn mulla aarteet taivaan
YouTubeOn mulla Isä taivaassa
YouTubeOn pieni lauma
YouTubeOn Puolustajani
YouTubeOn sulla, Kaikkivaltias
YouTubeOn surussa
YouTubeOn sydämeni paha
YouTubeOn tyhjyyttä onni
YouTubeOn tyyntä
YouTubeOn vaivaa, tuskaa
YouTubeOn veljemme Jeesus
YouTubeOn Ystävä mulla
YouTubeOnhan suurta saada käydä
YouTubeOpeta, oi Jeesus
YouTubePakene sun puutteinesi
YouTubeParempi jos vaivut
YouTubePihtipieliin sydämeni
YouTubePois huolet, murheet
YouTubePois, maailma, jää
YouTubePääsiäislammas
YouTubeRakkautta lapsillensa
YouTubeRauhaa sun
YouTubeRauhaa, oi rauhaa
YouTubeRiemuinen on
YouTubeRiemuita nyt kaikki saamme
YouTubeRiemuitse
YouTubeRisti seuramme
YouTubeRohkenetko, minkä maksoi
YouTubeSaan kohta käydä kotiin
YouTubeSaan loistaa kirkkaammin
YouTubeSain kodin
YouTubeSalli mun
YouTubeSanoin ja töin
YouTubeSe autuas on
YouTubeSe syntiselle alati
YouTubeSen suuren päivän
YouTubeSinulla puoliso on
YouTubeSinun autuutes on
YouTubeSinä, Jeesus Vapahtaja
YouTubeSiunaa, Herra armias
YouTubeSoi kiitos sulle ikuinen
YouTubeSoit, Isä, mulle vanhemmat
YouTubeSovituksen salaisuutta
YouTubeSua Jeesus niinkuin minua
YouTubeSulla, lapsi Jumalan
YouTubeSulle, matkustaja
YouTubeSun armoasi opeta
YouTubeSun armoos, Jeesus
YouTubeSun käsistäsi
YouTubeSun lapsesi
YouTubeSun nimessäs
YouTubeSun sielusi nääntyy
YouTubeSun syksyllä
YouTubeSun synnit
YouTubeSun tuomios, Jumala
YouTubeSun, Herra, valtakuntasi
YouTubeSun, Jeesus, kiitos
YouTubeSun, Jeesus, omas olenko
YouTubeSuo lähimmäistä rakastaa
YouTubeSuo, Herra
YouTubeSuo, Jeesus, että mielelläni
YouTubeSuo, Jeesus, että pysyn
YouTubeSuo, Jeesus, että päivän
YouTubeSuo, oi Jeesus
YouTubeSuo, sun armossasi
YouTubeSuot, Herra, kaiken
YouTubeSurettaako sielu
YouTubeSurettaako sielu sua
YouTubeSuur aarre mulla on
YouTubeSuur’ taivainen lahja
YouTubeSuuri olet voimassa
YouTubeSydän parka
YouTubeSynnille, maailmalle
YouTubeSyntein anteeks’anto
YouTubeSyntein anteeksantamus
YouTubeSyntien anteeksiantamus
YouTubeSä huomaa ja mieti
YouTubeSä itse tähtes rakastat
YouTubeSä ostit minut
YouTubeSä rakastat, Jeesus, mua
YouTubeSä tahdotko elää
YouTubeSä tarkoin tunnet
YouTubeSä veljein viat unhoita
YouTubeSä velkakirjan kuittasit
YouTubeSä, autuuden päämies
YouTubeSä, Herra, tarkoin tunnet
YouTubeSä, Pyhä Henki
YouTubeTaisteluissa täällä
YouTubeTaivaassa, ratki taivaassa
YouTubeTarvitsen, oi Jeesus sua
YouTubeTee temppelikses, Herra
YouTubeToi Jeesus meille
YouTubeToi sana iankaikkinen
YouTubeTule luokse Jeesuksesi
YouTubeUskaltain Herraan vain
YouTubeUskon Jeesukseen vain
YouTubeUskova vaimo
YouTubeUus mieli
YouTubeUus syntyminen
YouTubeUus vuosi
YouTubeVaaroissakin, vaivoissamme
YouTubeVaikk kiroaa sun kuoloon
YouTubeVain armosanaan luottaen
YouTubeVain Herra
YouTubeVain Herra Kaikkivaltias
YouTubeVain katso sanaa Herran
YouTubeVain nimeen Herran Jeesuksen
YouTubeVain sun nimes
YouTubeVain vanhurskaus Jeesuksen
YouTubeValvo, rukoile
YouTubeValvo, rukoillen
YouTubeValvo, taistele
YouTubeVapaaksi mun
YouTubeVelkas suunnaton
YouTubeVie meitä, Herra
YouTubeViimeisellä hetkelläni
YouTubeVoi kieltäjä
YouTubeVoi sitä kurjaa
YouTubeVoitettu on kuolon valta
YouTubeYhdessä käy
YouTubeÄlä katso minua